Sisärata on 250m pitkä ja asfalttipäällysteinen.

Hallissamme on erittäin hyvä ilmanvaihto ja valaistus. Radan profiili on rakennettu turvallisista rengasvalleista. Rataa pystytään muokkaamaan nopeasti ja joustavasti tarpeen vaatiessa.

Ajon aikana kierrosajat tai kilpailun järjestys on katseltavissa isolta näyttötaululta. Ajanottojärjestelmä mittaa kierrosajan jokaiselta kierrokselta ja ajon päätteeksi ajat tulostetaan kuljettajalle.

Lasten autot ovat 130-150cm pituisille kuljettajille, aikuisten autot yli 150cm pituisille kuljettajille.

LASTEN AUTOT JA NIILLÄ AJAMINEN

Meillä on käytössä myös lasten autot. Niillä pääsee ajamaan aina kun rata on vapaa. Tavoite on, että lapset ja aikuiset pääsevät ajamaan vuorotellen, mutta joskus on tilanteita jolloin aikuisten autoihin on enemmän kuljettajia. Tällöin ajetaan esimerkiksi kaksi aikuisten lähtöä ja yksi lasten auton lähtö.

AIKUISTEN AUTOT JA NIILLÄ AJAMINEN

Aikuisten autoihin minimipituusraja on 150 cm. Autoissa on säädettävät polkimet ja penkki. Näin ajoasento saadaan sopivaksi kuljettajlle. Autot on varustettu sähköstartilla ja turvavöillä.

Ajo- ja turvallisuusohjeet

(Ohjeet perustuvat TUKES:in ja Kart’ in Clubin ohjeituksiin)
1.Yleisön oleskelu rata- tai varikkoalueella on ehdottomasti kielletty.
2.Rata- ja varikkoalueelle pääsee ainoastaan henkilökunnan luvalla.
3.Noudata annettuja ajo-ohjeita.
4.Päihtyneenä ajaminen on kielletty.- Jos olet ensimmäistä kertaa ajamassa, huolehdi siitä, että saat riittävän yksityiskohtaisen opastuksen kartista, ajotavasta, merkinantojärjestelmistä ja siitä kuinka radalla toimitaan. Kysy neuvoa henkilökunnalta. He ovat siellä Sinua varten.

– Ajaessasi käytä aina ajohaalaria ja kypärää. Kun lähdet radalle, tarkista kypärän hihnan kiinnitys.

– Varmista, että tiedät merkinantojärjestelmän valot ja niiden tarkoituksen ennen radalle menoa. Mikäli et muista mitä merkinantovalo tarkoittaa, aja varikolle rauhallisesti kysymään lisäohjeita.

– Älä aloita ajamista huippunopeudella. Tutustu ensin rataan, ja siihen kuinka auto käyttäytyy.

– Mikäli huomaat kartissasi jotain vikaa, aja välittömästi varikolle. Viallinen auto on turvallisuusriski sekä Sinulle että muille radalla ajaville.

– Älä häiritse muiden radalla olevien ajamista. Radalla muihin autoihin osuminen on kielletty. Myös ratavalleihin osuminen on kielletty.

– Jos huomaat jonkun edellä ajavista autoista pyörähtäneen radalla tai huomaat radalla muuta normaalista poikkeavaa, nosta toinen kätesi ylös merkiksi takana tuleville siitä, että radalla on jotain tavallisuudesta poikkeavaa.

– Jos pyörähdät itse radalla, jäät kiinni ratavalliin tai autoosi tulee tekninen vika, nosta toinen kätesi ylös merkiksi takana tuleville sekä henkilökunnalle siitä, että tarvitset apua.

– Radalla ollessasi, autosta nouseminen on kielletty ilman henkilökunnan antamaa lupaa.

– Pidä jalat ja kädet kartin sisäpuolella ollessasi rata-alueella.

– Mikäli haluat välillä ajaa hitaita kierroksia, siirry pois ajolinjalta ja anna kädelläsi merkki takana tuleville siitä, miltä puolelta haluat heidän ohittavan Sinut. Samalla tavalla voit toimia, jos takana tuleva ajaa huomattavasti Sinua nopeammin.

– Ajosession päättymisestä ilmoitetaan aina vilkkuvilla punaisilla valoilla pääsuoralla. Tämän jälkeen aja rauhallisesti varikolle.

– Varikolle tullessasi, älä poistu kartista ennen kuin moottorit on sammutettu.

Radalla ollessasi, sinä vastaa muiden turvallisuudesta. Eli älä aja yli oman suorituskykysi!

Vihjeitä kuljettajille

Olemme keränneet alle muutaman asian joilla pystyt parantamaan suoritustasi radalla. Koko ajosuoritus koostuu pienistä asioista ja tässä niistä muutama:

1.Ajoasento on yksi tärkeimmistä asioista ajamisen kannalta. Automme pystyy säätämään helposti sopivaksi erikokoisille kuljettajille. Jos kuljettajalla on pituutta 150 senttiä, pitää polkimet ottaa lähelle ja penkki siirtää eteen. Jos seuraavaksi tällä samalla autolla ajaa kaksimetrinen kuljettaja, niin polkimet kannattaa siirtää ääriasentoon ja penkki aivan taakse. Tämä on hyvä muistaa.

2.Kun lähdet radalle, aja koko ajan normaalisti. Ei kannata mutkitella ja sladailla, nämä lämmittävät renkaat ylikuumaksi, ja tällöin autossa on huonompi pito.

3.Nopean kierroksen saat ajettua kun edessäsi ei ole ketään. Jarrutuksissa auton pito ei saa irrota, on tärkeämpää keskittyä siihen kuinka kovaa tulet mutkasta ulos, kuin siihen kuinka kovaa ajat mutkaan sisään.

4.Lyhyin reitti on usein myös nopein. Jos kiertelet mutkan apexit kaukaa, menetät aikaa. Aina.

5.Jarrua ja kaasua ei kannata painaa samaan aikaan. Vaikka autoissa on järjestelmä joka estää kaasun ja jarrun samaan aikaan painamisen, lämpiää kytkin tästä huolimatta. Kun kytkin on tarpeksi lämmin, se alkaa luistamaan. Tällöin auto kiihtyy heikommin.

Meillä on kaikille kuljettajille ajovarusteet. Mukaan kannattaa ottaa kuitenkin oma T-paita haalarin alle. Ajaminen on kaikkein mukavinta lenkkareissa, esimerkiksi korkokengillä ajaminen ei oikein luonnistu.

Ajohaalareita löytyy aina alkaen 125 senttisille kuljettajille, ja suurimmat haalarit ovat XXXL kokoa.

Kypäriä on erikokoisia. Pienimmät ovat kokoa XXS ja suurimmat XXXL. Kypärän sisällä voit käyttää myös kypärähuppua, ja nämä löytyvät kypärien luota. Lapsille emme suosittele kypärähuppuja, koska ne valuvat silmien eteen, ja tällöin kuljettaja ei nää mitään.

Käytössä on myös niskatukia, näitä voit tiedustella radan puolelta henkilökunnalta.